Vesiosuuskunnan hakemisto

Jormuan vesiosuuskunnan toiminta-alue

Päivitetty 31.10.2014

toiminta-alue

Kajaanin kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 29.1.2008 :ssä 8 hyväksynyt Jormuan vesiosuuskunnan toiminta-alueen. Toiminta-alue näkyy kartoissa. Alla olevan linkin takana on tarkempi kuva isona PDF-tiedostona ja sen lataus saattaa kestää aika kauan.

Tarkempi kuva PDF-tiedostona (noin 4,17 Mt)

Pääsääntöisesti toiminta-alue tarkoittaa sitä, että alueella olevien talojen tulee liittyä vesijohtoverkostoon ja osuuskunnan tulee hyväksyä toiminta-alueella olevien asuinkiinteistöjen (vast.) liittyminen.

Vaikka jokin kiinteistö ei olisikaan toiminta-alueella mutta omistaja haluaa liittyä vesijohtoverkostoon, kannattaa liittymismahdollisuutta kysyä.

Lisää tietoa löytyy vesihuoltolaista ja asiaa voi kysyä myös vesiosuuskunnasta puhelimesta 040 5494 192.

 Vesiosuuskunnan hakemisto